20.9.2010 - Part I: Santiago

Koska mulla on nyt edessä muutama päivä suht pakkotehokasta sosiologian pänttäystä niin mulle tuskin tapahtuu ennen ens viikonloppua mitään informaatioyliannostusta jännittävämpää :D Siispä aion välillä lepuuttaa pääkoppaani kirjoittamalla matkaseikkailuistani kolmessa osassa... Trilogia, u know ;) hahahahaha!

Reissutrilogian aloitusosa on ensimmäinen (ja viimeinen) kohde eli Santiago, Chilen savusumuinen jättiläispääkaupunki. Mitä kertoo kokoluokasta se, että cityssä on enemmän asukkaita kuin koko Suomessa? Noh, ainakin se kuulostaa Lapualaisesta melko pelottavalta :D Vähän niinku pukattais uima-altaasta keskelle valtamerta uimaan!

Avainsanat näille ekoille kahdelle reissupäivälle on flunssa, kylmyys, roskaisuus, sateisuus ja flunssa vielä toiseen kertaan. Kuulostanko negatiiviselta? Pakko myöntää, että kun sunnuntai-iltana makasin nonstop-yskimiseni, päänsärkyni, kurkkukipuni ja nuhanenäni kera kolmen peiton alla, mietin, että mitähän ihmettä tästä tulee(bussi Valpoon lähtisi seuraavana aamuna 12.45). Sunnuntai kun oli Santiagossa muutenkin kylmä ja sateinen päivä. Näin ollen fiiliskään ei ollut kovin pirteä cityä kierrellessä.

Santiago on varmasti kiva kaupunki, en epäile sitä, mutta en voi valehtelematta sanoa, että se ois mun paikka. Jotenkin vaan tunnen oloni jotenkin kahlituksi noin isossa kaupungissa. Koko ajan pitää tarrata vaivihkaa laukkuaan lähemmäs kylkeä, katsoa itsensä perään, ettei päädy epäilyttäville ghettoalueille tai varoa, ettei taklaa vastaankulkijoita. Lisäksi loputtomat kerrostalojonot ja yleinen sotkuisuus vielä pahentavat tätä häkkilintu-efektiä. Siisti kaupunki Santiago ei siis todellakaan ole!

Ehkä oman osansa innottomuuteeni toivat oma surkeahko oloni ja jäätävän sateinen sää, joka romutti mun puistokierrosuunnitelmat. Tässä muutama yleiskuva kaupungista.

Plaza Brazil, jonka kupeessa sijaitsi mun hostelli La Casa roja.

Joku melko taiteellinen talo! Melkein häikäisi räikeydellään, ja alla (mun mielestä) jotenkin hauska kadunnimi: Compañia de Jesus.

Yllä hieman arkkitehtuurista kontrastia! Alla pari kuvaa paikasta nimeltä Plaza de Armas, jota suositellaan kaikissa turistioppaissa. Kysyn, että miksi? Ei kyllä jotenkin vakuuttanu mua ainakaan, ihan perus plaza muttei mikään erikoinen. MUTTA puluja löytyy! Iskä joskus kysyi, että onko siellä puluja ja sanoin, etten oo ainakaa huomannu. Selvästi Temucon hoodit on vaan liian pienet :D Santiagossa niitä oli kyllä joka kivenkolossa nytkyttämässä päätään. Sarjassamme typerät kysymykset: Tietääkö joku ihan oikesti jonkun biologisen, anatomisen tai fysiologisen syyn siihen, miksi noi sulkapallerot nykii sen päänsä kanssa eteenpäin? :D Kun sitä seuraa tarpeeks kauan niin alkaa vaan omaa niskaa särkeä! Ihme olentoja...

Viimeisenä Santiagon metro, jossa siis tämäkin pohjalaistyttönen koki viimein metromatkustamisen ihmeellisyyden (lue: siis sen, ettei siinä ole mitään ihmeellistä). Ja mua huvitti suunnattomasti toi Santiagon metron tunnusmerkki. Kaikki Etelä-Pohjanmaalaiset varmaan ymmärtää miksi - Jussipaita :D Mitähän lie symboloi täällä Chilessä? Ois siistiä saada joku duudsoneista poseeraamaan ton metromerkin alle. Bakan!

Kun sade viimein loppui ja taivaan pilvipeite alkoi repeillä niin mä lähdin puolijuoksua kohti keskustan tuntumassa sijaitsevaa Cerro Santa Luciaa. Se on pieni vuori, jolle on rakennettu linna/palatsimuodostelmia, portaikkoja ja näköalatasanteita. Niin ja kaikki ne kasvit, kukat ja puut - ahh! Kämppis oli kirjottanu "must-see in Santiago"-listaansa, ettei tänne saa mennä yksin - menin kuitenkin! Enkä kyllä ollenkaan ymmärrä, miksi tonne ei vois mennä yksin? Kyseessä ei oo NIIN iso eikä NIIN vaarallinen paikka. Turisteja vaan joka paikassa. Kämppis varmaan pitää mua kokemattomana pikkutyttönä tai jotain, en ymmärrä. Näköalat oli aivan valtavan ihanat ja pakaratreeni tuli samalla tehtyä kun kipusi loputtomia portaita ylöspäin. Seuraavaksi kuvavyöry kyseisestä pleissistä, joka oli ehdottomasti Santiagopäiväni kohokohta ja upean kaunis paikka!

Jotenkin koko ympäristö vain hipoi kokonaisuutena täydellistä viihtyisyyttä. Vihreää, vihreää ja vihreää! Lisäksi kauniit maisemat ja kalliot, jotka jatkuivat ylöspäin. Harmi, että lumihuippuiset Andit olivat pilvien, savusumun ja sateen aiheuttaman kosteuden peitossa. Kaksi asiaa, mitä ihmettelen Chilen näköalapaikoissa: miksi joka paikkaan pitää käydä kaivertamassa "Jose sydän Maria" tai jotain vastaavaa (näette alla olevassa kuvassa puunrungon täynnä tekstiä!) ja miksi joka paikka on pullollaan kuhertelevia pareja? Yritä siinä mennä kuvaamaan kun joka penkki ja näköalannurkkaus on täynnä toisiinsa kiinni liimaantuneita chileläisnuoria. Ei oo enää edes söpöä.

Tota "peligro!"-nauhaa väärinkäytetään täällä paljon :D Tuskin noi puupatsaatkaan sinällään on vaarallisia, lähinnä me taidetaan olla niille vaarallisia. Ilman tota nauhaa nekin ois luultavasti pullollaan rakkaudentunnustuksia Fernandolta Katerinelle!

Yllä kuva IHAN Cerro Santa Lucian huipulta! Totesin viimeistään nyt, että tääkin hurjapää on kehittäny itelleen korkeanpaikankammon. Aina otti mahan pohjasta jos katsoi suoraan alas, huihui. Alla sen sijaan mun turistikuva eräästä näköalatornista. "Jipii, hihi" :)

Siinä teille hieman katseltavaa! Toivottavasti valitsin oikeat yksilöt niiden 600 kuvan joukosta, joita kamerassa oli :D

Lisäksi kohtasin keskustassa mustalaisnaisen (meksikosta), jolle neuvoin tien metrolle. Vastalahjaksi tämä "tulevaisuuteen näkevä" nainen tahtoi ennustaa mulle kädestä. Vauvaa se kovasti mulle povasi ja vielä lähtiessäänkin laittoin käden mun mahalle ja toivotti onnea lapsen(kuulemma poika) kanssa :D Teki mieli korjata, ettei siellä masussa kyllä tule olemaan ruuan lisäksi mitään vielä piiitkään aikaan! Tulevaisuudessa mulla tulee olemaan hyvä ura, eikä puutetta rahasta niinkään kuin sisäisestä rauhasta, hmm. Hauskoin (nyt jo naurattaa, sillon ei) osa oli kuitenkin se kun nainen kysyi haluanko turvata tulevaisuuteni positiivisuuden. Tuttuun tapaani olin vaan että "joojoo okei joo". Tästä alkoi sitten tapahtumien sarja, jonka lopuksi mun seteli "uhrattiin" mun hyvän tulevasuuden puolesta :D Jonkun ois pitäny videokuvata mun ilme siinä vaiheessa kun se nainen teki ties mitä mun rahani kanssa ja avatessaan kätensä siitä oli jäljellä epämääränen mytty. Nainen varmaan mietti, että oon epäkiitollinen idiootti kun tuijotin siin suu auki, silmät suurena että MITÄ-MUN-RAHALLE-TAPAHTUI?!?!! :D Aluksi mua ketutti rahojeni kohtalo mutta päivän lopuksi jo nauratti hysteerisesti aina kun mietin asiaa. Huhhuh, kaikkea sitä.

Huomenna sitten vuorossa ihastuttava Valparaiso, jossa aurinko paistoi ja lämpöä riitti! Nam!