25.2.2011 - 10 Things I Miss About Chile

Nyt alkaa olla kaksi viikkoa siitä kun saavuin takaisin tänne kotoisaan Suomeen. Tosin tuntuu siltä, kuin paluusta olisi kuukausikaupalla. Aika on kummallinen asia. Väsymys iski oikeastaan vasta viikko sitten kun kaikki akuuteimmat velvollisuudet oli hoidettu alta pois. Tämä viikko onkin ollut lähinnä lomailua kun luentoja ei ole. Tulin Vaasasta tänne kotiin loikoilemaan, perehtymään kandiaineistooni ja sisäistämään tätä valtavaa muutosta, joka jälleen tapahtui. Sitä äkkiseltään ajattelisi, että lähteminen oli rankempaa kuin paluu mutta... en tiedä, ainakin hyvin erilaisia kokemuksia ne olivat.

Pahempia jet lageja tai pitkästä matkasta aiheutuneita väsyttelyjä ei nyt paluun jälkeen (yllätyksekseni) ollut juuri ollenkaan ja normaaliin nukkumisrytmiinkin pääsin nopeasti! Kiitos aamuluentojen :D Muuten tämä onkin sitten ollut hassua tunteiden vuoristorataa. On hienoa olla takaisin mutta ikävä Chileen on myös kova. Tavallaan kaikki on samoin kuin puoli vuotta sitten mutta samalla mikään ei ole, koska itse on muuttunut niin paljon. Tässä nyt sitten taas etsitään sitä omaa paikkaa tällä pallonpuoliskolla :)

Jos ei ihmisiä tms oteta lukuun, niin mitä Chilestä sitten on eniten ikävä? Aionkin nyt listata pikkujuttuja, jotka eivät varmaan Suomessa toimisi alkuunkaan mutta joita ilman on melko tyhmää.


1) Julkiset kulkuvälineet. Oon tietoinen siitä, että oon suurin piirtein puoli elämääni vaahdonnut vihaavani citybusseja, metroja ja kaiken maailman typeriä raitiovaunuja mutta taisin Chilessä vähän kääntää takkini. Santiagon metro oli parasta ikinä! Ja Temucon microtkin pienen totuttelun jälkeen ihan jees, vaikkei bussit edelleenkään oo se lempparimuoto kaupunkiliikenteessä.Collectivoja Temucosta on sen sijaan himoikävä, loistavin keksintö liikkua kaupungissa nopsasti ja halvasti paikasta toiseen. Eli juu, hyppäisin enemmän kuin mielelläni jonkinlaiseen julkiseen kulkuvälineeseen aika ajoin. Ihan tottumuksesta, eihän Vaasassa mikään oikeastaan ole niin kaukana ettei sinne voisi kävellä. Siispä käppäillään, saapa ainakin ottaa kahvin kanssa pullan ilman omantunnontuskia.

2) Halvat vihannekset. Miksei paprika maksa suomessakin 30 senttiä (199 pesoa) ? Enkä oo vielä edes uskaltanut käydä kurkkaamassa paljonko tomaatit näin sydäntalvella maksaa. Veikkaan, ettei ainakaan 1,2e/kg (800 pesoa/kg) ? Mutta joojoo tiedetään, että kaikki viherherkut tuodaan kaukaa tänne Pohjolaan jne jne jne. Huoh.

3) Edullinen alkoholi. Huomatkaa miten sivistyneesti vaihdoin sanaan 'edullinen' koska halpa + alkoholi olisi kuulostanut joltain viron laivareissulta. Halvalta siis. Anyway olisi ihanaa ostaa ruuan kanssa viinipullo ilman, että tarvitsee miettiä oonko valmis laittamaan siihen monen päivän ruokia vastaavaa euromäärää. Samoin muukin alkoholi baareissa. Se siitä picherin ostamisesta ja jakamisesta. En edes halua ajatella paljonko sellainen maksaisi Suomessa. Tosin perisuomalaisen juomakulttuurin kera en tiedä olisiko kauaa ikävä sitä edullisempaa alkoholia :D Siinä pitää pitää se kuuluisa kohtuus. Eikä mitään viruvalgetokkuroita, hyh!

4) Poskipusut. Muiskuttelen perhettä ja parhaita kavereita sillä tahdilla, että muistutan jo yli-innokasta koiraa. Muttakun toi hieno tapa puuttuu meidän kulttuuristamme! Oon ihan varma, että suomalaiset chattailisi paljon ahkerammin puolituttujen kanssa, jos aina ensin pusuteltaisiin poskille :) Se vaan rikkoo sen kuuluisan jään.

5) Avokadot. Ne saa ihan oman kohtansa, vaikka ovatkin periaatteessa tuota viherosastoa. Kun on tottunut siihen, että tuota vihreää systeemiä tungetaan aivan joka paikkaan siitä oppii tykkäämään vallan kovasti. Varsinkin leipä kaipaisi useinkin päälleen paltaa eikä mitään oivariineja. Hmph. Vihreä näyttääkin paljon terveellisemmältä, eikö?

6) Mañana. Viikon Vaasailun jälkeen tuli ihan hirvittävä kalenterintarve. Hmm? Viime kevään hillittömän kalenteririippuvuuden vastakohdaksi elin koko Chileajan en nyt ihan ILMAN mutta käyttämättä kalenteria. Elämä oli ihan valehtelematta kumman rentoa. Villi veikkaus, että parin kuukauden päästä mäkin organisoin taas kaiken eri värisillä kynillä ja väsään "must do"-listoja paperilappusille :D Toistaiseksi omassa perusajantajussa on ainakin väliaikaisesti tapahtunut pieni muutos - mulla ei enää ole ollenkaan niin kiire minnekään. Nauratti, kun kaveri purnasi sitä, että juna oli tunnin myöhässä. Ai tunnin? Sitten mä hihitin itsekseni, koska mun mielestä tunnin myöhästyminen on vallan huvittavaa sen jälkeen kun odotettiin "no hay horario" -bussia ja oltiin helpottuneita, että se tuli "jo" puolentoista tunnin päästä paikalle. Näköjään aikatauluttomuuteenkin tottuu :D Ja nykyään ajattelen sen olevan vallan terveellistä.

7) Panser. Totta sekin, ettei kukaan hauku sua hereille kahdeksalta aamulla, jos postimies kävelee liian lähelle porttia. Mutta kamooooon, koissu! Puspus! Plus, että toi hätähousu sai mut tuntemaan itseni aina vallan hillityksi ja selväjärkiseksi :D

8) Pesot. Eurot on ihan ihmeellisiä ja miksi joka ikisen setelin pitää olla eri kokoinen? Ärh. Jälleen totean, että kaikkeen sitä näköjään tottuu. Kuten siihen, että halpa kahvi maksaa 500. Ja se 500 on kolikko. Mutta älkää yrittäkö saada mua ostamaan mitään 500 eurolla, en mä ihan niin lahopäiseksi ole vielä muuttunut!

9) Kielenkäyttö. Anteeksi suomalaiset, mutta kiroilette liikaa. Aivan sattuu välillä korviin kun kuuntelee ihmisten puhetta :D Sitten itse tiuskaiset siinä vieressä että "ai chucha" kun koko hiluvarasto läjähtää lattialle. No ainakin kuulostaa nätimmältä. Lisäksi vieroitusoireet joka puolelta kaikuvasta 'weónista' on aika suuret.

10) Kieli. Suomi on upea kieli. Se on kaunis kieli. Se on monipuolinen kieli. Ja se on mun äidinkieli. Mutta silti höpisin eilen itsekseni saunassa espanjaa. Välillä se chileläinen muminaespanja olis vaan niin ihanaa puhua, kun väsyttää. Muutoinkin oon huomannut, että suomalaiset irvistelee enemmän (siis käyttää naamaansa) kun taas espanjalaiset käyttää äänenpainoja huomattavasti enemmän. Chileläistä kaveria lainaten: "Te eurooppalaiset teette välillä sellaisia ilmeitä, etten mä ymmärrä, miten naaman voi edes saada tommoseen asentoon!" Puhetapoja ja itse kieltä on siis ikävä. Kai se on ihan normaalia!

Monenlaisiin asioihin on siis tullut totuttua ja osa on sellaisia, jotka tuntui siellä olevan itselle mukavammin kuin täällä koto-Suomessa. Suomi ja Chile on kuitenkin kaksi eri maata ja nyt on vaan taas totuttava tän maan käytäntöihin, vaikka kaikissa asioissa en siihen kyllä enää aio alistua. Poskipusuja tulossa siis. Ja kyllä, myös julkisilla paikoilla. Yliopistolla on kyllä ihanaa, kun pääsee taas käsiksi kaikkiin mahdollisiin tietolähteisiin eikä enää tarvitse arvuutella mitä tapahtuu. Opiskelumotivaatio on myös valtava ja onneksi kandi ja muut kurssit pitää mut tulevina kuukausinakin sen verran kiireisenä etten liikaa ehdi mietiskellä. Ai niin :D ja Chilestä on ikävä myös täydempää pankkitiliä. Siitä ei voi tosin syyttää kulttuurinvaihdosta tai aikaeroa! Hahahahaha.

19.2.2011 - Carretera Austral

...aka Carretera General Augusto Pinochet. Nimi, josta on "yllättäen" siirrytty pelkkään Carretera Australiin. Virallisesti tie on "ruta 7". Kokonaisuudessaan tällä kuuluisalla valtatiellä on mittaa 1240 kilometriä ja sen alkupiste on Puerto Monttissa. Tarpeeksi kauan kun kulkee kylästä kylään niin päätyy Villa O'Higgins -nimiseen pikkukaupunkiin, joka on Carretera Australin päätepiste.

Carretera Austarlin rakentaminen alkoi vuonna 1976, kun herra Pinochet päätti sen avulla yhdistää muutamia kaukana korvessa olevia yhteisöjä ja kansoittaa Patagoniaa lisää. Viimeinen tienpätkä, 100 kilometriä Villa O'Higginsiin, avattiin vuonna 2000. Sen jälkeen osia tiestä on päällystetty ja paranneltu mutta enimmäkseen se on edelleen hiekkatie. Osa valtatien varrella olevista kaupungeista on siis itse asiassa todella uusia. Esimerkiksi Hornopirén on perustettu vain 20 vuotta sitten, mikä on aika vaatimaton ikä kaupungille! Miettikääpä joitain Euroopan pääkaupunkeja!

Suurin osa cityistä on melko piskuisia, mutta eipä tuolla reitillä kaupunkimatkailu olekaan se pointti. Suurin kaupunki Carreteran varrella taitaa olla Coyhaique, jolla on asukkaita runsaat 50,000. Meillähän ei valitettavasti (nyyh) ollut aikaa tulla takaisin Carretera Australia pitkin, kuten alunperin suunniteltiin koska sillä matkustaminen on aikaavievää. Bussit kulkee suurin piirtein kerran päivässä, eikä välttämättä edes päivittäin, joten peukalokyyti on aika tavallista. Siinä ei sitten voikaan aikatauluttaa mitään, kun on aivan autoilijoiden armeliaisuuden varassa. Se olis varmasti ollu hauska kokemus ja mahtavan kaunis maisemiltaan ja meinaa hieman harmittaa, ettei päästy tekemään sitä MUTTA kun aikaa ei ollut niin sitä ei sitten ollut. Piste. Meidän matka Carretera Australilla oli vain ihan sen alkupää. Kaksi lauttamatkaa, kolme kaupunkia ja oisko ollut seitsemän päivää.

Suurentakaa jälleen, vaikka toiseen välilehteen niin on helpompi seurata, missä mennään!

Hornopirén: Noin 100 kilometriä Carretera Australin alkupäästä. Sinne päästäkseen pitää lauttailla ensimmäisen kerran La Arena (suomennettuna hiekka) nimisestä minikylästä Puelcheen.

Kaupungissa on mun lähteen mukaan 1200 asukasta vaikka itse väittäisin, että varmasti on enemmän! Tai sitten paikka vaan kaikessa moderniudessaan (saman ikäinen city kuin minä) suuremman tuntuinen. Eräs sisäänheittäjäainesta oleva poika bongas meidät palloilemasta plazalta rinkat selässä ja ohjeisti meidät kotinsa takapihalle, jossa vanhemmat pitää turisteille telttapaikkoja. Noh, paikka oli puoli-ilmainen ja tuntui jotenkin turvalliselta yöpyä jonkun pihalla. Plus että niillä oli superihana pieni spanielinpentu. Hornopirénin lähellä oleva punainen piste kartalla on se Pichicolo, jossa käytiin niillä kuumilla lähteillä. Nam. Voisin ottaa tänne mun kämppääkin sellaisen. HEH HEH.

La Arena. Ei siellä mitään ollut mutta saatiin empanadaksia. Eli ei se ihan toivoton mesta voi olla...

Vauvakin lauttaili meidän kanssa. Ja voi itku kun beibe oli pehmeä!! Pus!!

Aina unohdin, että Hornopiren on meren rannalla koska se on niin kaukana siitä "avoimesta näkymästä merelle". Mutta kuten kuvasta näkee niin veden korkeudessa laskuveden aikaan on melko huomattava ero. 

Chaitén: Tää on nyt se kuollut paikka. Kertauksen vuoksi kerron tämän stoorin uudelleen. Kolmisen vuotta sitten Chaiten oli provinssinsa pääkaupunki ja sitä kansoitti 4000 chileläistä. Sen sijainti oli tärkeä Carretera Australin kannalta, sillä tie kulki Hornopirenistä Chaiteniin ja siitä eteenpäin. Luonto päätti kuitenkin toisin. 

Toukokuussa vuonna 2008 alkoivat maanjäristykset. Paikallisen naisen mukaan he osasivat siis odottaa purkausta mutta eivät SIITÄ tulivuoresta, sillä kukaan ei edes tiennyt tuon nyt surullisenkuuluisan kukkulan olevan tulivuori. Se on korkeudeltaan vain 1122 metriä ja viettänyt (tutkijoiden mukaan) hiljaiseloa 9000 vuotta. Ja siis kyllä, näin kerrotaan. Ei ihme siis ettei kukaan tiennyt sen kätkevän sisälleen kiukkuisen pikku tulivuoren! (Jota me ei nähty koska pilvet leijui niin matalalla ettei siellä nähnyt kertakaikkiaan yhtään mitään normaalia rakennusta korkeampaa...) Toukokuun alkupäivinä tämä Chaiten -niminen vuori siis puksutteli ilmoille valtavan tuhkapilven, joka nousi pahimmillaan jopa 17 kilometriin aiheuttaen lentoliikenteelle vaaratilanteita ja moottorivikoja. Tämä massiivinen tuhkapilvi leijaili Argentiinan yli Atlantin valtamerelle asti aiheuttaen matkallaankin ongelmia alueille, jotka se ylitti. Chaiténin asukkaat, samoin kuin naapurikaupungit Futaleufua myöten, evakuoitiin täysin tyhjiksi - ja onneksi näin - sillä vain viikon kuluttua vulkaaninen mutavyöry aiheutti valtavan tulvan, joka peitti koko kaupungin tuhoten siitä saman tien suuren osan aivan maantasalle. 

Neljän kuukauden päästä vaaran julistettiin olevan ohi mutta lähes tunnistamattomaksi tuhoutunut kaupunki oli suurimmalle osalle asukkaista liikaa ja vain pienenpieni osa (noin 400) asukasta jäi asumaan autioituneeseen kotikaupunkiinsa. Purkauksesta on nyt yli kaksi vuotta mutta laharin (vulkaaninen mutavyöry) jäljet näkyivät vieläkin harmaana hiekkamaisena massana JOKA PAIKASSA. Edellisessä aiheesta kertovassa jutussani näytinkin omia kuviani, joten päätin nyt käyttää Googlesta löytämiäni kuvia Chaitenista ennen purkausta ja muutamia itse purkauksesta, koska ne ovat mielestäni aika hurjia.

Suurin piirtein vuosi tuhon jälkeen Chilen hallitus ilmoitti jälleenrakentavansa Chaitenin 10 kilometrin päähän sen entisestä sijainnista. Tämä prosessi alkoi vuonna 2009, joten nähtäväksi jää milloin upouusi Chaiten alkaa kehkeytyä kaupungiksi ja miten vanhalle kummituskyläparalle sitten käy. Varmaan sekin surkeudellaan vetää puoleensa tietyn tyylisiä turisteja. Olihan se tarinastaan huolimatta ja sen takia mielenkiintoinen. Luonto on vain uskomattoman vahva. Varsinkin Chilessä se näyttää voimiaan välillä niin, että suomalaista (ja varmaan muunkin maalaista) hirvittää.

Futaleufu: (Villa Santa Lucian kautta, yksi piste kartalla) Mulla jäi tästä 2000 asukkaan pikkupleissistä oikein iloinen kuva, joka osin varmaan johtuu sen harmaasta ja surkeasta edeltäjästään. Ja siitä, että Futaleufussa sade jäi kauas taakse ja saatiin kunnon auringonpaistetta ja kuumia kesäiltoja, ah! Steffin mielestä Futa muistutti hieman jotain alppikylää, mutta ite koin sen ympäröivine luontoineen ja turkoosine jokineen sen verran omaleimaiseksi, etten halunnut edes yrittää etsiä sille vertauskohdetta. Muutenkin paikassa oli hirveän kotoisa tunnelma. Niin ja chileläinen, koska supermarketit olivat auki koska tykkäsivät, kenelläkään ei ollut kiire ja joka ilta kaupungin rodeoareenalla machot hevosineen jallittivat lehmä(parkoja). Ihana paikka! Jos ois ollut enemmän aikaa niin olisin oikein mielelläni jumittunut tänne vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Saisinkohan kaivettua siitäkin esiin jotain kivaa nippelitietoa?

Niin no ainakin sen, että nykyään Futaleufu on provinssin pääkaupunki Chaitenin tuhon jälkeen. Lisäksi mainitsemisen arvoista on se, ettei kaupungissa ole ainoatakaan bensa-asemaa, että terve autoilijat! Toinen jännä seikka on se, että kaupunki yhdistettiin maanteitse muuhun Chileen vasta vuonna 1982 kun Carretera Australin rakennus ylsi sinne asti. Miten ihmeessä sieltä päästiin minnekään ennen sitä? Kai siellä jonkinlaisia lehmällä kuljettavia kinttupolkuja sentään oli? En jotenkin halua ajatella, että ne oli jotain omissa oloissaan eläviä metsäläisiä ennen tuota vuotta :D Vaikka hyvin luultavasti ne olikin juuri sitä, sikäli kun siellä juuri ketään asusteli. Noh, puduja ainakin. Siis Chileläisiä peuroja. Jos tykkäät koskenlaskusta niin täältä löytyy maailmankuuluja paikkoja laskea. Mä olen sen verran nössö, etten siitä oikein innostunut... vasta kuin näin jälkeenpäin. Ensimmäinen ja viimeinen kuva ovat mun taidonnäytteitäni, muuten herkut on Googlen kuvahausta.

Jotenkin tuo vaan näyttää aika itsetuhoiselta touhulta... mutta kai se on kivaa kun sen osaa.

Mietittiin Steffin kanssa, että täällä on VARMASTI talvisin lunta ainakin silloin tällöin! Ja tsadaaa tässä todiste siitä, että meidän humanistinlogiikassa oli kerrankin järkeä!

Mä ajattelin, ettei kolmen kaupungin esittelyyn kuluisi näin valtavasti palstatilaa mutta... noh, siinäs näitte. Toivottavasti jaksatte lueskella tai että koette mun faktapohjaisen höpöttelyni kiinnostavaksi :) Tämmöinen omaa ja lainattua yhdistelevä reportaasi Carretera Australista ja siitä piskuisesta pätkästä, jonka itse pääsin kokemaan. Huoh. Nyt meen näkemään suloisia unia niistä muistoista. Buenas noches!

16.2.2011 - Paluu Patagoniaan...

...karttojen ja kuvien muodossa. Pakko harrastaa hieman mielikuvamatkailua, että jaksaa hymyillä, vaikka naama jäätyy jäykäksi alle minuutissa. Jes, kiitos -28! Nyt onneksi "enää" -15!

Siinä nyt kartalla meidän matkamme etelään! Punaiset pisteet on  kaupunkeja matkalla. Klikatkaa isommaksi niin näette lukea nimet sun muut.

Nyt aion harrastaa tätä samaa paikka + nimi + kuva -tekniikkaa, jota joskus käytin meidän reissulla Temucoa ympäröivillä järvillä. Tämä ihan siksi, että meidän päämäärättömän haahuilumme pääpiirteet välittyisivät teillekin asti :D

TEMUCO


Armas kotikaupunkini Chilessä! Rinkat selkään ja menoks!

PUERTO MONTT


Täältä lähti sitten Carretera Austral liikkeelle. Siitä aion tehdä tarkemman karttajutskukkelin piakkoin (huomenna?). Sitten saatte myös vähän perusinfoa kyseisestä kuuluisasta tiestä. Tullessa käytiin Pto Monttissa nappaamassa matkamuistot korvalehteen - lävistykset, kyllä ;) !

ESQUEL


Täällä ylitettiin Chilen ja Argentiinan raja, jäätiin jumiin täysien kaukobussien kanssa ja viimein napattiin 24h-bussi El Calafateen. Esquelissa oli NIIN kuuma, että se imaisi voimat ihan heilauksessa jos täytyi kävellä ympäriinsä. Muutoinkin ympäristö oli todella kuiva - hiekkaisia vuoria, puoliaavikkoa ja tuulien muokkaamia kivimuodostelmia. Niin ja täällä vietettiin ensimmäinen yö hostellissa koko siihenastisen matkan aikana.

COMODORO RIVADAVIA


Tää oli puolimatkassa meidän 24h -busseilua. JA Atlantin rannalla :D Täällä siis hihhuloitiin se puoli tuntia haistelleen laineita, jotka suuntasivat sen jälkeen Eurooppaa kohden.

RIO GALLEGOS


Ois ihan loistavaa saada tähän sellanen ääninäytä siitä, miten typerästi Argentiinalaiset lausuu tämän kaupungin nimen. Hihitettiin sille aina kun oli mahdollista ja vähän useamminkin. Ainoa kuva, mikä mulla on tästä kohteesta on sen ulkopuolelta otettu bussin-ikkuna-miljöö lampaineen!

PUERTO NATALES (TORRES DEL PAINE)


Jee takas Chileen! Ja jee Torres del Paine! Ite kaupunkia en hirmuisesti kuvaillut, mutta rantamaisemasta on pari otosta. Samoin meidän reissusta Cueva del Milodónille, joka sijaitsee ihan Puerto Natalesin lähellä. Se on muinaisen jääkauden muovaama luola, joka saa jokaisen arkeologin kuolaamaan - siellä nimittäin eli nyt jo sukupuuttoon kuollut laji (El Milodón).

Mallinnos siitä elukasta, joka tuolla asui. On vähän isompi kuin minä, muuten kiva kaveri!

Puerto Natalesin rantamaisema.

Silla del Diablo. Hassu tuolin muotoinen vuori, jolla tuuli niin lujaa, että mä lensin melkein matkoihini. Ihan kivat näkymät sieltä kuitenkin oli! Vaikkei tuolloin mikään oikein tuntunut miltään Torres del Painen jälkeen...

PUNTA ARENAS


Noh, tästä mä oon teitä jo infoillutkin. Tulimaan vieressä oltiin. Vasta seuraavina päivinä, kun näki kokonaisen Chilen kartan, alkoi ymmärtää, miten kaukana me oikeasti oltiin!

Huh, ajattelin, että tämä helpottais mun ikävää mutta kävikin päinvastoin. Tuli tuota yhtä hölmöä saksalaista matkakumppania hirveä ikävä, samoin kuin koko upeaa reissua. Ah! Nojuu mutta en mä valita - mukavaa on olla taas täällä kauniin talvisessa Suomessakin. Tänään ähelsin jo kandini parissa ja nyt päässä on taas sellainen määrä ideoita, teorioita ja hienoja sanoja, että pakko rauhoittua loppuilta. Muistamme miten viimeksi kävi kun sain opiskelun yliannostuksen ;)

12.2.2011 - Suomi!

Tää viikko oli sellaistakin hullunmyllyä, että jäi koko blogi ihan käymättä! Maanantaina yöllä saavuttiin Temucoon, seuraavana yönä busseilin Santiagoon, jossa vietin viimeisen päiväni Chilessä ja keskiviikkoaamuna oli aika suunnata lentokentälle. Torstai-iltapäivällä mun tassut kosketti Suomen maanpintaa ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen ja täällä sitä nyt ollaan... totuttelemassa lumeen, tuttuihin asioihin ja siihen, että yhtäkkiä kaikki puhuukin omaa äidinkieltä.

Ja kyllä, siihenkin pitää totutella. Menin ihan lukkoon kun Finnairin lennolle tepastellessa lentoemäntä tervehti suomeksi :D Hetken tuijotin ja sitten sanoin että 'hola'. Ja myöhemmin kun piti suomeksi tilata omenamehua ja kahvia niin tuntui kuin olisi pitänyt puhua vähintäänkin arabiaa tai latinaa. Niin kummalliselta se siis tuntui :) Ainoastaan kerran oon aloittanu puhumaan vanhemmilleni englanniksi, joten oon kuitenkin suht tyytyväinen suoritukseeni. Haha.

Tällä kertaa matka meni sujuvasti ilman minkäänlaisia kommelluksia eikä chileläisiä lentokenttävirkailijoita näyttänyt kiinnostavan tippaakaan vaikka mun matkalaukku olikin reippaasti ylipainoinen :D I love Chile!

Aion takautuvasti kuitenkin vähän kertoilla matkan loppuvaiheista ja tehdä pienen kartan, kun kerran oon taas oman koneeni ääressä. Eli ihan vielä en hiljene lopullisesti ;) Kuulemiin! Chau!

6.2.2011 - Loppu lähellä

Parin tunnin paasta lahdetaan rinkkoinemme lentokentalle. Olihan se lento kalliimpi kuin bussi MUTTA eipa tarvitse istua 36 tuntia bussissa paastakseen Pto Monttiin. Plus, etta alunperin syy, miksi otettiin lento oli se, etta ihan joka ikinen bussi ensi tiistaihin asti oli taynna ja mun oli paastava pois taalta ajoissa :D Ah, mika ihana tekosyy!

Viimeiset tunnit siis kasilla taalla kaukana Patagoniassa. Tykkaan Punta Arenasista tosi paljon, tunnelma on jotenkin hirmu viehattava :) Muutenkin on tehnyt meille molemmille hyvaa rentoilla yhdessa paikassa enemman kuin yhden paivan ajan. Ollaan myos tavattu kivoja heppuja ja tuttavuuksia. Jepjep. Hyva loma.

Kokonaisuudessaan meidan reissu oli vaikuttavan hieno, vaikka harva asia meni niin kuin me alun perin suunniteltiin. Onneks meista kumpikaan ei ollut kovin innostunut suunnittelusta muutenkaan joten - loppu hyvin, kaikki hyvin.

Hyvat naiset ja herrat, Punta Arenas:

Meidan takana haamottaa Tierra del Fuego ;) !! Maailman laidalla ollaan siis!!

Naa pylvaat on vaan niin siisteja. Ne on taynna kyltteja, jotka kertoo etaisyyksia eri puolille maailmaa.

Arvatkaa villiintyko tama yks ihan taysin kun nain, etta yksi kyltti on SUOMESTAAAAAAA!! Vielapa Tampere eika aina se ian ikuinen Helsinki :) Hienoa! 15 000 kilometria kotoa ;)

Mutta nyt edessa viimeinen tunti taalla ja sitten ollaankin taas lahella kotia. Temucoa siis. Jossa mulla on aikaa kokonaiset yksi paiva laittaa kamat kassiin :D Noh, eipa ehdi turhaa haikailla mihinkaan suuntaan. Toivotaan, etta pysytaan ilmassa - chaoooo!

4.2.2011 - Pongviinejä!

Kello heratti tanaan 6.00 matkalaiset aamupalalle, koska lahdettiin pingviineja bongailemaan kello 7.00. Saa ei valitettavasti oikein suosinut :( Satoi koko ajan ja siksi valokuvaaminenkin vahan jai... mutta pingut oli supersymppiksia :) Jei!

Ensin siis matkattiin satamaan ja suurehkolla moottoriveneella paasteltiin Isla Magdalenalle, jota kansoittaa yli 120.000 pingviinia :D Voin kertoa, etta siina oli pingviinia silman kantamattomiin! Oli mielenkiintoista nahda ne niiden luonnollisessa elinymparistossa eika jossain elaintarhassa. Siella ne huojuivat ympariinsa, "lauloivat", kaivoivat kuoppia (pesiaan) ja tappelivat. Yksi yritti purra mua varpaasta mutta olin tarpeeksi nopea vaistaakseni :D Osa pinguista oli suht kesyja ja paasit suhteellisen lahelle niita - me tosin oltiin sen yhden rambon jalkeen hieman varauksellisia niiden lahestymisyrityksia kohtaan. Kysyttiin oppaalta, miksi osa pingviineista on ihan torkypyoreita :D Se sanoi, etta ne on nuoria, jotka on just ohittanut poikasvaiheen muttei viela ole aikuisiakaan. Niilla ei kuulemma ole muuta tehtavaa kuin syoda, joten tossa elamanvaiheessa ne aina lihoo. Nauroin sisaisesti, koska tarina oli mun mielesta niin huvittava :D

Seuraavaksi oli vuorossa Isla Marta, jossa elelee merileijonia. Ennen sita nahtiin kuitenkin delfiineja - kylla, on olemassa kylman veden delfiineja. Niiden nakeminen kirkkaassa vedessa oli ehka yks hienoimmista hetkista koko reissussa. Oli hauska huomata, kuinka kiinnostuneita niin merileijonat kuin delfiinitkin oli meista :D hipsivat lahemmas ja tuijottivat meita ainakin yhta paljon kuin me niita. Potut pottuina ja niin poispain! Isla Martalla nahtiin lisaksi merinorsuvauva :D Opas ei ollut pysya housuissaan, koska se oli viiden vuoden aikana toinen kerta kun han nakee taalla Chilen rannikolla merinorsun. On aina hienoa nahda, kun joku on noin omistautunut jollekin asialle - tama opas merielaimille.

Nahtiin siis merielukoita moneen lahtoon. Loppupaiva lahinna hengailtiin ja kerattiin voimia iltaa varten. Pitkasta aikaa aiotaan lahtea hieman ulos ;) Jaakaapissa odottaa pari saksalaista olutta, mun pitais kai jotenkin hienotunteisesti sitten kehua niiden laatua ja makua, hmm.... Ei vaan, mukavaa menna "ihmisten ilmoille". Kuuuuuulemiin!

Steffi yrittaa selvita pingujen liikenneruuhkasta...

"Helouuuu?"