14.10.2010 - Nahuelbuta !!!

Vihdoinkin mä sain itestäni sen verran irti, että valkkasin, muokkasin ja järjestelin eilen kuvat kolmea (!!) seuraavaa merkintää varten :D Hyvä minä jee! Grillibileet kuitenkin kutsui illalla joten tää julkaisupuoli jäi vähän vaiheeseen... korjataanpa se tänään!

Nahuelbutan kansallispuisto sijaitsee siis samannimisellä vuoristojonolla. Korkein paikka meidän patikointireissulla oli Piedra El Àquila, josta ihmeteltiin maailmaa melkein 1400 metrin korkeudesta. Hyvin muuten näkyi! Chileläinen infous teki siellä jälleen tepposet meille kun tutkailtiin infotaulua lähtöpisteessä. Karttaan oli keltaisella merkitty ympyrän muotoinen reitti: "Ruta Piedra El Aquila, 4,3 km - 2 hrs". Totuus oli kuitenkin se, että tonne näköalapaikalle oli se 4,3 km ja takaisin saman verran :D Oli aika ilahduttavaa saada se selville siinä vaiheessa, kun pimeän tuloon oli vajaat puolitoista tuntia ja moottoripyörälle oli matkaa sellaset 7km. Tulipa kuntoiltua kun ravattiin pienoisella vauhdilla alas sieltä :D

Mutta lähdetäänpä alusta liikkeelle. Upeissa chileläisissä maalaismaisemissa huristeltiin kohti määränpäätä ja oli enemmän kuin kerran pysähdyttävä henkäilemään ja valokuvaamaan ympäröivää kauneutta. "Matalammalla" luonto oli tottakai vehreämpää ja ainakin mun silmään kauniimpaa, mutta toisaalta korkealta bongattavat lumiset tulivuoret sykähdyttää aina! Hyvät naiset ja herrat, campo chileno:

Tää lehmäkuva tulee varmaan olemaan mun ikiaikanen lemppari! Naurattaa vieläkin aina kun katon tätä. Tilannehuumoria mutta toi lehmä oli vaan niin loistava kun se vahtas mua siinä leuat juhaen :D Mietittiin Adrianin kanssa, että se varmaan nauraa meille sisäisesti, että "hähähähäh turistit, hähähähäh...."



Tää ylläoleva kuva onkin sitten jo otettu meidän eeppisen rengasrikon jälkeen. Kaikki tiet oli jonkunlaisen aidan ympäröimiä ja siksi tieltä poistuminen oli vähän hankalaa. Me kun ei haluttu jotain vihaista äijänkäppyrää lätkimään meitä luudalla, että "menkää pois minun mailta!" Alla olevan pikkupossut oli jotain ihan mielettömän söpöä! Yks mun henk.koht. lemppariasioista koko kyseisellä keskellä-ei-mitään -turistikierroksella .

Seuraavissa kuvissa sen sijaan maatalon (se, josta mentiin pyytämään apua) koira (yksi niistä). Tämä yksilö oli ihan hurjan kaunis (katsokaa silmiä!) ja superpehmeä. Niin ja kiltti. Se olis kovasti lähtenyt meidän mukaan bussiinkin :D Varsinkin Adrian tuli tän kaunottaren kanssa erittäin hyvin toimeen, kuten kuvastakin voi päätellä. Muutenkin talon väki oli kyllä aivan ihanaa ja auttavaista. Saatiin kokea chileläistä vieraanvaraisuutta ja auttavaisuutta siis oikeassa paikassa! 

Kun väsyttiin kävelemään ympäriinsä niin hypättiin yhden piikkilanka-aidan yli ja pidettiin pieni piknik kuvassa näkyvän puron rannalla. Jos Chilessä ois krokotiileja niin toi olis just semmonen paikka missä ne hengailis :D Siinä oli kyllä ihan ihmisenkin mukava nautiskella auringosta ja hyvästä seurasta.

Kun neljän tunnin odottelu oli sitten ohi niin hypättiin moottoripyörän kanssa (tää hypätä ei ehkä moton kohdalla kyllä oo ihan totta...) bussiin ja matka jatkui. Alla meidän "bussipysäkki" ja toisessa kuvassa voitte nähdä Adrianin sydänkäpysen köytettynä bussin tankoihin :D Epäilytti kyllä melko lailla, että miten ihmeessä matkustaa bussissa moottoripyörän kanssa?!? Niin ja mut voitte nähdä kans mutta en ymmärrä miks mun naama näyttää jotenki litistetyltä! Ja kyllä, bussissa oli muitakin vaikkei tossa kuvassa siltä näytäkään, hah hah...

Seuraavaksi loikkaan seuraavan päivän kuvasaldoon, koska illalla ei tehty mitään kovin jännittävää tai kuvavyöryn arvoista :D Uusi rengas, hostellihuone, ruoka, viini, töllö, nukkuminen. Sen verran sanon hostellista, että Adrian meinas tikahtua joka kerta kun tuli vessasta :D Mä ihmettelin vaan, että käytetäänköhän me samaa pesuhuonetta koska mun mielestä siinä ei ollut mitään niin hauskaa muutakun, että se oli ihana värinen (vihreä). Mentiin sit loppuviimein yhdessä vessaan selvittämään tää näkökantaero, koska Adrian sano, että joka kerta kun se avaa hanan niin suihku menee päälle toisessa päässä huonetta enkä mä ollu huomannu mitään tällasta :D Noh, menihän se mutta sitä hanaa piti avata aika miehisellä voimalla. Halvat huvit siis jo tuossa vaiheessa iltaa, väsymys teki tehtävänsä...

Tohon jätettiin moto odottelemaan meitä ja patikoitiin alla näkyvälle infopisteelle.  Ilmeisesti siellä ois voinu yöpyäkin koska vessaa etsiessäni löysin pienen keittiön ja kaks sänkyä. 

Seuraavaksi tulee sitten kuvavyöry itse Nahuelbuta National Parkista! Annan suurimmaksi osaksi kuvien puhua puolestaan koska niitä on sen verran paljon, muuutta pakko kai sitä on aina jotain löpistä väliin.

Sneeze -forest! Tollasta metsää oli reitin varrella ihan valtavasti ja ekaa kertaa oli pakko pysähtyä ihmettelemään koska se oli ihan niinkuin jostain satuleffasta. Puut oli aikalailla kuolleita mutta tota kellertävänvaaleaa naavaa roikkui joka puolella! Ihan niinkuin hattarametsä tai niinkun mä sanoin - "ihan ku joku olis aivastanu täällä oiken rajusti!" Tosta kommentista tuli siis nimi sneeze -forest, haha.

Noiden Araucarioiden koko oli vaan jotain käsittämätöntä! Oli jännä tunne taputella puuta, joka on seissyt siinä monta tuhatta vuotta. Harvoin sitä pääsee hipelöimään mitään noin vanhaa. Valitettavasti niiden kokoa on varsin vaikea tallentaa mitenkään kameraan niin, että oikeat mittasuhteet välittyis. Alla Araucaria Millenia, joka oli ihan kummallinen sisältä: ontto ja musta!

Patikointiretki oli täydellinen luontoelämys. Meidän lisäksi ei nähty yhtäkään ihmistä eikä minkäänlaisia sivistyksen ääniä kuulunu tonne. Täytetiin vesipullot kirkkaissa lähteissä, joista lähtevät purot solisi alaspäin eikä loppua näkynyt. On muuten kumma, kuinka erilaiselta tuollainen aito lähdevesi maistuu. Ihan niinkun sen puhtauden voisi jotenkin maistaa :D Menomatkalla ei pidetty mitään kiirettä vaan pysähdeltiin ihmettelemään aina aika-ajoin koska ympärillä oli niin paljon nähtävää. Araucariat on aika viihdyttäviä puita - ne kasvaa aivan miten sattuu (vaikka vaakasuoraan jos niitä huvittaa) ja ne on kaikki ihan erinäköisiä!

LUNTA! Ja jos on lunta on pakko olla myös lumisotaa. Hähä! Mitä ylemmäs kivuttiin niin sitä viileämmäksi ilmakin muuttui. Vipalla kilometrillä hengitys alkoi huuruta ja tiesi, että nyt ollaan melko korkealla vaikkei metsän läpi maisemia nähnytkään. 

Tässä kohtaa Adrian lähti apinoimaan tonne puunrungolle ja mä olin varma, että se tippuu ja saan viedä sen kolmena palana takas Temucoon. 

Vihdoin ja viimein polku alkoi muuttua kallioksi ja puut väistyä. Tässä kuvassa on menossa viimeinen rutistus ennen huippua. Tunsi vaan kuinka adrenaliini virtas suonissa kun kipusi ylöspäin ja tiesi, että pian pian PIAN ollaan perillä!

 Oli aika pysähdyttävä tunne seisoa parin tunnin kiipeämisen jälkeen kalliolla, josta näkyi kymmentäkunta lumihuippuista tulivuorta horisontissa! Meillä oli hieman erimielisyyttä siitä, montako tulivuorta sieltä loppuviimein näkyi mutta MONTA. Tästä bongailupaikasta siirryttiin hieman toiselle sivustalle vuorta ja siellä kyyhötti Piedra El Aquila!

Piedra El Áquila! Tässä menossa Adrianin "jeee!"-hetki kun se valloitti huipun :D Wohoo -huudot vaan kaikui kun herra riemuitsi, että päästiin viimeinkin perille. No okei, myönnetään, kyllä mäkin muutaman jihaan päästin suustani eli se sen verran hieno hetki, ah. Ja ne maisemat... Niin sanoinkuvaamattoman upeita ja samalla valokuvaajalle superturhauttavia koska jokaikinen näistä kuvista on vaan surkea kopio siitä, mitä siellä nähtiin. Ja tuskin panoramakuvallakaan sais esiin sitä efektiä, että kun kääntyy ympäri niin näkee mereltä vuoristolle. Nam!

Tässä voi ehkä saada jotain kuvaa mittasuhteista koska mä olen toi pieni tilliäinen oikeassa alakulmassa (heiluttamassa  kilometrin levyinen hymy naamallani). Nuo takana näkyvät (huom. kuvassa mun mittaiset) Araucariat on monen kilometrin päässä vastapäisellä cerrolla ja silti ne on saman pituisia kuin minä. Tosin mä nyt en tunnetusti olekaan mikään jättiläinen!

Noissa kuvissa tosiaan näkyy molemmat suunnat: meri (pilvien peitossa valitettavasti) ja tulivuorijono mun taustalla. Heitin mun takana näkyvää Araucariaa tomaatilla, koska Adrian väitti, etten varmasti osuis siihen ja meillä sattu olemaan ylimääränen tomaatti mukana :D "Hmm, läsäytit sit just tomaatin kohti 1500-vuotiasta puuta, vähän kunnioitusta hei..." Ja blah, osuinpas!

Harvoin pääsee nassuttamaan leipää noin hienolle paikalle! Oli kyllä kaiken sen kiipeämisen ja apinoimisen arvoista :) Ja muutenkin reissu oli kaikkine rengasrikkoineen ja pölyisine hiekkateineen oikein hauska. 

Päästiin tosiaan valoisalla ajalla metsiköstä pois ja motolle mutta suurin osa paluumatkasta Angoliin tapahtui täydessä pimeydessä. Muutenkaan se ei ollut mikään rentouttava kokemus koska mun piti kokoajan yrittää pysyä "omalla istuimellani" valumatta Adrianin päälle ja herran piti koko matka melkenpä jarruttaa koska alamäet oli niin hurjia. Loppumatka Angolista Temucoon sen sijaan meni sen kummemmitta kommelluksitta, vaikka hieman kylmän puoleinen olikin. Temucossa mun tassut oli niin kohmeessa etten saanut ite edes kypärää auki :D Mutta jälleen kerran moton kyyti oli mun mielestä rentouttavaa, kun kuuntelin samalla vielä musiikkia. Aijai...

Mutta siinä kuvitukset Nahuelbuta- reissusta. Palaamme varmaan museojutuilla seuraavaksi. Viikonloppuna on pakko saada tehdä jotain rentouttavaa koska nyt on jotenki taas niin kireä olo. Huoh, miten pelkkä oleminen voikin olla tällee stressaavaa!