Nyt alkaa olla kaksi viikkoa siitä kun saavuin takaisin tänne kotoisaan Suomeen. Tosin tuntuu siltä, kuin paluusta olisi kuukausikaupalla. Aika on kummallinen asia. Väsymys iski oikeastaan vasta viikko sitten kun kaikki akuuteimmat velvollisuudet oli hoidettu alta pois. Tämä viikko onkin ollut lähinnä lomailua kun luentoja ei ole. Tulin Vaasasta tänne kotiin loikoilemaan, perehtymään kandiaineistooni ja sisäistämään tätä valtavaa muutosta, joka jälleen tapahtui. Sitä äkkiseltään ajattelisi, että lähteminen oli rankempaa kuin paluu mutta... en tiedä, ainakin hyvin erilaisia kokemuksia ne olivat.
Pahempia jet lageja tai pitkästä matkasta aiheutuneita väsyttelyjä ei nyt paluun jälkeen (yllätyksekseni) ollut juuri ollenkaan ja normaaliin nukkumisrytmiinkin pääsin nopeasti! Kiitos aamuluentojen :D Muuten tämä onkin sitten ollut hassua tunteiden vuoristorataa. On hienoa olla takaisin mutta ikävä Chileen on myös kova. Tavallaan kaikki on samoin kuin puoli vuotta sitten mutta samalla mikään ei ole, koska itse on muuttunut niin paljon. Tässä nyt sitten taas etsitään sitä omaa paikkaa tällä pallonpuoliskolla :)
Jos ei ihmisiä tms oteta lukuun, niin mitä Chilestä sitten on eniten ikävä? Aionkin nyt listata pikkujuttuja, jotka eivät varmaan Suomessa toimisi alkuunkaan mutta joita ilman on melko tyhmää.
1) Julkiset kulkuvälineet. Oon tietoinen siitä, että oon suurin piirtein puoli elämääni vaahdonnut vihaavani citybusseja, metroja ja kaiken maailman typeriä raitiovaunuja mutta taisin Chilessä vähän kääntää takkini. Santiagon metro oli parasta ikinä! Ja Temucon microtkin pienen totuttelun jälkeen ihan jees, vaikkei bussit edelleenkään oo se lempparimuoto kaupunkiliikenteessä.Collectivoja Temucosta on sen sijaan himoikävä, loistavin keksintö liikkua kaupungissa nopsasti ja halvasti paikasta toiseen. Eli juu, hyppäisin enemmän kuin mielelläni jonkinlaiseen julkiseen kulkuvälineeseen aika ajoin. Ihan tottumuksesta, eihän Vaasassa mikään oikeastaan ole niin kaukana ettei sinne voisi kävellä. Siispä käppäillään, saapa ainakin ottaa kahvin kanssa pullan ilman omantunnontuskia.
2) Halvat vihannekset. Miksei paprika maksa suomessakin 30 senttiä (199 pesoa) ? Enkä oo vielä edes uskaltanut käydä kurkkaamassa paljonko tomaatit näin sydäntalvella maksaa. Veikkaan, ettei ainakaan 1,2e/kg (800 pesoa/kg) ? Mutta joojoo tiedetään, että kaikki viherherkut tuodaan kaukaa tänne Pohjolaan jne jne jne. Huoh.
3) Edullinen alkoholi. Huomatkaa miten sivistyneesti vaihdoin sanaan 'edullinen' koska halpa + alkoholi olisi kuulostanut joltain viron laivareissulta. Halvalta siis. Anyway olisi ihanaa ostaa ruuan kanssa viinipullo ilman, että tarvitsee miettiä oonko valmis laittamaan siihen monen päivän ruokia vastaavaa euromäärää. Samoin muukin alkoholi baareissa. Se siitä picherin ostamisesta ja jakamisesta. En edes halua ajatella paljonko sellainen maksaisi Suomessa. Tosin perisuomalaisen juomakulttuurin kera en tiedä olisiko kauaa ikävä sitä edullisempaa alkoholia :D Siinä pitää pitää se kuuluisa kohtuus. Eikä mitään viruvalgetokkuroita, hyh!
4) Poskipusut. Muiskuttelen perhettä ja parhaita kavereita sillä tahdilla, että muistutan jo yli-innokasta koiraa. Muttakun toi hieno tapa puuttuu meidän kulttuuristamme! Oon ihan varma, että suomalaiset chattailisi paljon ahkerammin puolituttujen kanssa, jos aina ensin pusuteltaisiin poskille :) Se vaan rikkoo sen kuuluisan jään.
5) Avokadot. Ne saa ihan oman kohtansa, vaikka ovatkin periaatteessa tuota viherosastoa. Kun on tottunut siihen, että tuota vihreää systeemiä tungetaan aivan joka paikkaan siitä oppii tykkäämään vallan kovasti. Varsinkin leipä kaipaisi useinkin päälleen paltaa eikä mitään oivariineja. Hmph. Vihreä näyttääkin paljon terveellisemmältä, eikö?
6) Mañana. Viikon Vaasailun jälkeen tuli ihan hirvittävä kalenterintarve. Hmm? Viime kevään hillittömän kalenteririippuvuuden vastakohdaksi elin koko Chileajan en nyt ihan ILMAN mutta käyttämättä kalenteria. Elämä oli ihan valehtelematta kumman rentoa. Villi veikkaus, että parin kuukauden päästä mäkin organisoin taas kaiken eri värisillä kynillä ja väsään "must do"-listoja paperilappusille :D Toistaiseksi omassa perusajantajussa on ainakin väliaikaisesti tapahtunut pieni muutos - mulla ei enää ole ollenkaan niin kiire minnekään. Nauratti, kun kaveri purnasi sitä, että juna oli tunnin myöhässä. Ai tunnin? Sitten mä hihitin itsekseni, koska mun mielestä tunnin myöhästyminen on vallan huvittavaa sen jälkeen kun odotettiin "no hay horario" -bussia ja oltiin helpottuneita, että se tuli "jo" puolentoista tunnin päästä paikalle. Näköjään aikatauluttomuuteenkin tottuu :D Ja nykyään ajattelen sen olevan vallan terveellistä.
7) Panser. Totta sekin, ettei kukaan hauku sua hereille kahdeksalta aamulla, jos postimies kävelee liian lähelle porttia. Mutta kamooooon, koissu! Puspus! Plus, että toi hätähousu sai mut tuntemaan itseni aina vallan hillityksi ja selväjärkiseksi :D
8) Pesot. Eurot on ihan ihmeellisiä ja miksi joka ikisen setelin pitää olla eri kokoinen? Ärh. Jälleen totean, että kaikkeen sitä näköjään tottuu. Kuten siihen, että halpa kahvi maksaa 500. Ja se 500 on kolikko. Mutta älkää yrittäkö saada mua ostamaan mitään 500 eurolla, en mä ihan niin lahopäiseksi ole vielä muuttunut!
9) Kielenkäyttö. Anteeksi suomalaiset, mutta kiroilette liikaa. Aivan sattuu välillä korviin kun kuuntelee ihmisten puhetta :D Sitten itse tiuskaiset siinä vieressä että "ai chucha" kun koko hiluvarasto läjähtää lattialle. No ainakin kuulostaa nätimmältä. Lisäksi vieroitusoireet joka puolelta kaikuvasta 'weónista' on aika suuret.
10) Kieli. Suomi on upea kieli. Se on kaunis kieli. Se on monipuolinen kieli. Ja se on mun äidinkieli. Mutta silti höpisin eilen itsekseni saunassa espanjaa. Välillä se chileläinen muminaespanja olis vaan niin ihanaa puhua, kun väsyttää. Muutoinkin oon huomannut, että suomalaiset irvistelee enemmän (siis käyttää naamaansa) kun taas espanjalaiset käyttää äänenpainoja huomattavasti enemmän. Chileläistä kaveria lainaten: "Te eurooppalaiset teette välillä sellaisia ilmeitä, etten mä ymmärrä, miten naaman voi edes saada tommoseen asentoon!" Puhetapoja ja itse kieltä on siis ikävä. Kai se on ihan normaalia!
Monenlaisiin asioihin on siis tullut totuttua ja osa on sellaisia, jotka tuntui siellä olevan itselle mukavammin kuin täällä koto-Suomessa. Suomi ja Chile on kuitenkin kaksi eri maata ja nyt on vaan taas totuttava tän maan käytäntöihin, vaikka kaikissa asioissa en siihen kyllä enää aio alistua. Poskipusuja tulossa siis. Ja kyllä, myös julkisilla paikoilla. Yliopistolla on kyllä ihanaa, kun pääsee taas käsiksi kaikkiin mahdollisiin tietolähteisiin eikä enää tarvitse arvuutella mitä tapahtuu. Opiskelumotivaatio on myös valtava ja onneksi kandi ja muut kurssit pitää mut tulevina kuukausinakin sen verran kiireisenä etten liikaa ehdi mietiskellä. Ai niin :D ja Chilestä on ikävä myös täydempää pankkitiliä. Siitä ei voi tosin syyttää kulttuurinvaihdosta tai aikaeroa! Hahahahaha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti