Carretera Austarlin rakentaminen alkoi vuonna 1976, kun herra Pinochet päätti sen avulla yhdistää muutamia kaukana korvessa olevia yhteisöjä ja kansoittaa Patagoniaa lisää. Viimeinen tienpätkä, 100 kilometriä Villa O'Higginsiin, avattiin vuonna 2000. Sen jälkeen osia tiestä on päällystetty ja paranneltu mutta enimmäkseen se on edelleen hiekkatie. Osa valtatien varrella olevista kaupungeista on siis itse asiassa todella uusia. Esimerkiksi Hornopirén on perustettu vain 20 vuotta sitten, mikä on aika vaatimaton ikä kaupungille! Miettikääpä joitain Euroopan pääkaupunkeja!
Suurin osa cityistä on melko piskuisia, mutta eipä tuolla reitillä kaupunkimatkailu olekaan se pointti. Suurin kaupunki Carreteran varrella taitaa olla Coyhaique, jolla on asukkaita runsaat 50,000. Meillähän ei valitettavasti (nyyh) ollut aikaa tulla takaisin Carretera Australia pitkin, kuten alunperin suunniteltiin koska sillä matkustaminen on aikaavievää. Bussit kulkee suurin piirtein kerran päivässä, eikä välttämättä edes päivittäin, joten peukalokyyti on aika tavallista. Siinä ei sitten voikaan aikatauluttaa mitään, kun on aivan autoilijoiden armeliaisuuden varassa. Se olis varmasti ollu hauska kokemus ja mahtavan kaunis maisemiltaan ja meinaa hieman harmittaa, ettei päästy tekemään sitä MUTTA kun aikaa ei ollut niin sitä ei sitten ollut. Piste. Meidän matka Carretera Australilla oli vain ihan sen alkupää. Kaksi lauttamatkaa, kolme kaupunkia ja oisko ollut seitsemän päivää.
 |
| Suurentakaa jälleen, vaikka toiseen välilehteen niin on helpompi seurata, missä mennään! |
Kaupungissa on mun lähteen mukaan 1200 asukasta vaikka itse väittäisin, että varmasti on enemmän! Tai sitten paikka vaan kaikessa moderniudessaan (saman ikäinen city kuin minä) suuremman tuntuinen. Eräs sisäänheittäjäainesta oleva poika bongas meidät palloilemasta plazalta rinkat selässä ja ohjeisti meidät kotinsa takapihalle, jossa vanhemmat pitää turisteille telttapaikkoja. Noh, paikka oli puoli-ilmainen ja tuntui jotenkin turvalliselta yöpyä jonkun pihalla. Plus että niillä oli superihana pieni spanielinpentu. Hornopirénin lähellä oleva punainen piste kartalla on se Pichicolo, jossa käytiin niillä kuumilla lähteillä. Nam. Voisin ottaa tänne mun kämppääkin sellaisen. HEH HEH.
 |
| La Arena. Ei siellä mitään ollut mutta saatiin empanadaksia. Eli ei se ihan toivoton mesta voi olla... |
 |
| Vauvakin lauttaili meidän kanssa. Ja voi itku kun beibe oli pehmeä!! Pus!! |
 |
| Aina unohdin, että Hornopiren on meren rannalla koska se on niin kaukana siitä "avoimesta näkymästä merelle". Mutta kuten kuvasta näkee niin veden korkeudessa laskuveden aikaan on melko huomattava ero. |
Chaitén: Tää on nyt se kuollut paikka. Kertauksen vuoksi kerron tämän stoorin uudelleen. Kolmisen vuotta sitten Chaiten oli provinssinsa pääkaupunki ja sitä kansoitti 4000 chileläistä. Sen sijainti oli tärkeä Carretera Australin kannalta, sillä tie kulki Hornopirenistä Chaiteniin ja siitä eteenpäin. Luonto päätti kuitenkin toisin.
Toukokuussa vuonna 2008 alkoivat maanjäristykset. Paikallisen naisen mukaan he osasivat siis odottaa purkausta mutta eivät SIITÄ tulivuoresta, sillä kukaan ei edes tiennyt tuon nyt surullisenkuuluisan kukkulan olevan tulivuori. Se on korkeudeltaan vain 1122 metriä ja viettänyt (tutkijoiden mukaan) hiljaiseloa 9000 vuotta. Ja siis kyllä, näin kerrotaan. Ei ihme siis ettei kukaan tiennyt sen kätkevän sisälleen kiukkuisen pikku tulivuoren! (Jota me ei nähty koska pilvet leijui niin matalalla ettei siellä nähnyt kertakaikkiaan yhtään mitään normaalia rakennusta korkeampaa...) Toukokuun alkupäivinä tämä Chaiten -niminen vuori siis puksutteli ilmoille valtavan tuhkapilven, joka nousi pahimmillaan jopa 17 kilometriin aiheuttaen lentoliikenteelle vaaratilanteita ja moottorivikoja. Tämä massiivinen tuhkapilvi leijaili Argentiinan yli Atlantin valtamerelle asti aiheuttaen matkallaankin ongelmia alueille, jotka se ylitti. Chaiténin asukkaat, samoin kuin naapurikaupungit Futaleufua myöten, evakuoitiin täysin tyhjiksi - ja onneksi näin - sillä vain viikon kuluttua vulkaaninen mutavyöry aiheutti valtavan tulvan, joka peitti koko kaupungin tuhoten siitä saman tien suuren osan aivan maantasalle.
Neljän kuukauden päästä vaaran julistettiin olevan ohi mutta lähes tunnistamattomaksi tuhoutunut kaupunki oli suurimmalle osalle asukkaista liikaa ja vain pienenpieni osa (noin 400) asukasta jäi asumaan autioituneeseen kotikaupunkiinsa. Purkauksesta on nyt yli kaksi vuotta mutta laharin (vulkaaninen mutavyöry) jäljet näkyivät vieläkin harmaana hiekkamaisena massana JOKA PAIKASSA. Edellisessä aiheesta kertovassa jutussani näytinkin omia kuviani, joten päätin nyt käyttää Googlesta löytämiäni kuvia Chaitenista ennen purkausta ja muutamia itse purkauksesta, koska ne ovat mielestäni aika hurjia.
Suurin piirtein vuosi tuhon jälkeen Chilen hallitus ilmoitti jälleenrakentavansa Chaitenin 10 kilometrin päähän sen entisestä sijainnista. Tämä prosessi alkoi vuonna 2009, joten nähtäväksi jää milloin upouusi Chaiten alkaa kehkeytyä kaupungiksi ja miten vanhalle kummituskyläparalle sitten käy. Varmaan sekin surkeudellaan vetää puoleensa tietyn tyylisiä turisteja. Olihan se tarinastaan huolimatta ja sen takia mielenkiintoinen. Luonto on vain uskomattoman vahva. Varsinkin Chilessä se näyttää voimiaan välillä niin, että suomalaista (ja varmaan muunkin maalaista) hirvittää.
Futaleufu: (Villa Santa Lucian kautta, yksi piste kartalla) Mulla jäi tästä 2000 asukkaan pikkupleissistä oikein iloinen kuva, joka osin varmaan johtuu sen harmaasta ja surkeasta edeltäjästään. Ja siitä, että Futaleufussa sade jäi kauas taakse ja saatiin kunnon auringonpaistetta ja kuumia kesäiltoja, ah! Steffin mielestä Futa muistutti hieman jotain alppikylää, mutta ite koin sen ympäröivine luontoineen ja turkoosine jokineen sen verran omaleimaiseksi, etten halunnut edes yrittää etsiä sille vertauskohdetta. Muutenkin paikassa oli hirveän kotoisa tunnelma. Niin ja chileläinen, koska supermarketit olivat auki koska tykkäsivät, kenelläkään ei ollut kiire ja joka ilta kaupungin rodeoareenalla machot hevosineen jallittivat lehmä(parkoja). Ihana paikka! Jos ois ollut enemmän aikaa niin olisin oikein mielelläni jumittunut tänne vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Saisinkohan kaivettua siitäkin esiin jotain kivaa nippelitietoa?
Niin no ainakin sen, että nykyään Futaleufu on provinssin pääkaupunki Chaitenin tuhon jälkeen. Lisäksi mainitsemisen arvoista on se, ettei kaupungissa ole ainoatakaan bensa-asemaa, että terve autoilijat! Toinen jännä seikka on se, että kaupunki yhdistettiin maanteitse muuhun Chileen vasta vuonna 1982 kun Carretera Australin rakennus ylsi sinne asti. Miten ihmeessä sieltä päästiin minnekään ennen sitä? Kai siellä jonkinlaisia lehmällä kuljettavia kinttupolkuja sentään oli? En jotenkin halua ajatella, että ne oli jotain omissa oloissaan eläviä metsäläisiä ennen tuota vuotta :D Vaikka hyvin luultavasti ne olikin juuri sitä, sikäli kun siellä juuri ketään asusteli. Noh, puduja ainakin. Siis Chileläisiä peuroja. Jos tykkäät koskenlaskusta niin täältä löytyy maailmankuuluja paikkoja laskea. Mä olen sen verran nössö, etten siitä oikein innostunut... vasta kuin näin jälkeenpäin. Ensimmäinen ja viimeinen kuva ovat mun taidonnäytteitäni, muuten herkut on Googlen kuvahausta.
 |
| Jotenkin tuo vaan näyttää aika itsetuhoiselta touhulta... mutta kai se on kivaa kun sen osaa. |
 |
| Mietittiin Steffin kanssa, että täällä on VARMASTI talvisin lunta ainakin silloin tällöin! Ja tsadaaa tässä todiste siitä, että meidän humanistinlogiikassa oli kerrankin järkeä! |
Mä ajattelin, ettei kolmen kaupungin esittelyyn kuluisi näin valtavasti palstatilaa mutta... noh, siinäs näitte. Toivottavasti jaksatte lueskella tai että koette mun faktapohjaisen höpöttelyni kiinnostavaksi :) Tämmöinen omaa ja lainattua yhdistelevä reportaasi Carretera Australista ja siitä piskuisesta pätkästä, jonka itse pääsin kokemaan. Huoh. Nyt meen näkemään suloisia unia niistä muistoista. Buenas noches!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti